Kaverikoiratoiminta on pyyteetöntä vapaaehtoistoimintaa, jolla pyritään koiran avulla tuomaan iloa ja elämyksiä ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta oman koiran pitoon.
Kaverikoiratoiminnassa koiranomistajat vierailevat koiriensa kanssa eri kohderyhmien kuten lasten, kehitysvammaisten, mielenterveyskuntoutujien ja vanhusten luona esimerkiksi laitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja päiväkeskuksissa. Toiminnan tavoitteena on ihmisten ilahduttaminen ja piristäminen.
Kaverikoirat eivät ole terapiakoiria, ne eivät siis ole mukana hoitotilanteissa, eivätkä niiden ohjaajat ole sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia.
Kaverikoiravierailut ovat vapaaehtoistoimintaa, joten niistä ei peritä maksua eikä toimintaan muutoinkaan liity mitään rahaliikennettä.
Kennelliiton kaverikoirat tunnistaa työasustaan eli oranssista huivista ja koiranomistajan nimikyltistä.
Lisätietoa toiminnasta löytyy kattojärjestö Kennelliiton sivuilta (www.kennelliitto.fi/
![]() |
Siru © Vuokko Mettovaara |